Lainaa.com

Luokittelematon

Joulukuun 4. päivä

04.12.2011, sofia

Ala-asteella joulun lähestyminen tarkotti aina sitä, että alettiin valmistautumaan joulujuhlaan. Puolet tunneista harjoteltiin erilaisia ohjelmanumeroita ja monien viikkojen harjottelu huipentu lukukauden lopussa pidettävään juhlaan. Ykkösluokalla me saatiin vaan laulaa ryhmänä yleisön edessä, mutta jo kakkosluokalla päästiin näyttelemään. Me näyteltiin jäniksiä minun parhaan ystävän, naapurin Annan kans. Muistan ku meitä jännitti ihan kamalasti ku piti hyppiä …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Joulukuun 3. päivä

03.12.2011, sofia

Koska Jouluun on vielä niin pitkä aika, niin Joulupukkiki on vielä etelänlomalla. Aattelin laittaa teille nyt kuvan siitä, kuinka näin viime vuonna Joulupukin Balilla lomailemassa. t. Kulkuri

Lue kokonaan

Luokittelematon

Joulukuun 2. päivä

02.12.2011, sofia

Koska juurikaan missään päin maailmaa ei taida tällä hetkellä olla lunta, niin ajattelin nyt kertoa teille hyvinki mahdollisesta Jouluaatosta: Jouluaattona ku kattoo ulos ikkunasta, voi nähä hanget korkeat nietokset. Lumi on peittäny maan ja kaikkialla näkyy vaan valkosta silmänkantamattomiin. Mittari näyttää ulkona olevan  10 astetta pakkasta ja on aika heittää talvivaatteet niskaan. Lumessa voi hyppiä …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Joulukuun 1. päivä

01.12.2011, sofia

Päätin nyt alottaa kirjottaan tänne joulukalenteria. Eli siis joka päivä uus luukku ois tarkotus kirjottaa. Saas nähä mitä siitäki tulee. Veikkaan kyllä että suurimman osan luukuista kopioin viimevuoden joulukalenterista, jota kirjotin Balilta Lauralle ko sillä raukalla ei ollu minkäänlaista joulukalenteria. Mutta kyllä mie jotaki uusiaki juttuja ajattelin kirjotella. Tämä ensimmäinen valitettavasti on kuiten kopioitu sieltä. …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Joka ilta kun lamppu sammuu..

20.11.2011, sofia

Mulla on pitkästä aikaa ollu ihan tavallinen viikonloppu. Mukava, rentouttava ja täysin kiireetön viikonloppu. Perjantaina syöksyin heti kotia tullessani kertomaan tytöille, kuinka ajattelin lähteä lauantai päiväksi Wieniin. Yllättäen tytöt oli suunnitellu ihan samaa. Siispä lauantaina suunnattiin heti aamusta junalla kohti Wieniä. Kierreltiin aikamme ympäri kaupunkia, koettaen muistaa missä ollaan aikasemmin käyty ja mitä on vielä …

Lue kokonaan

Luokittelematon

45 päivää Jouluun

09.11.2011, sofia

Täällä on ihanaa ko kaikki joulu hälinä alotetaan jo lokakuussa. Ja luullakseni se hälinä jatkuu ja kasvaa aina jouluaattoon asti. Joulukalentereita on ollu myynnissä jo reilun kuukauden verran ja niitä on saatavilla vaikka minkälaisia. Löytyy valinnan varaa ihan normaaleista suklaakalentereista jopa tee-kalentereihin asti (24 erilaista teetä). Mehän löydettiin Jessican kans omat suosikkimme jo kuukausi sitten …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Nuoren nuken tarina

05.11.2011, sofia

Joskus, silloin tällöin, ihan sattumalta, joku pieni tyttö hukkaa nukkensa maailman melskeisiin. Tyttö itkee nukkeaan hetkisen ja sitten vanhemmat ostavat tytölle uuden nuken. Vanha nukke unohtuu ja katoaa tytön mielestä. Mutta se vanha nukke ei ole kadonnut olemattomiin. Siellä se jossain päin maailmaa koittaa pärjätä elämässä, hylättynä, ilman yhtään ystävää. Oli kylmä ja pimeä marraskuun …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Silkkaa vahinkoa

02.11.2011, sofia

Lintsasin tänään eka kertaa koulusta (siis täällä, älkää nyt suomen koulutoverit siellä tukehtuko aamukahveihinne). Mutta täysin VAHINGOSSA! Koulun oli tarkotus alkaa tasan kello kymmenen. Mie näin outoa unta Popedan lopettamisesta, enkä tietenkään voinu jättää sitä kesken. Heräsin sitten tasan kello 9.58. Siispä aivan liian myöhään. Syöksyin huoneesta ulos, huusin ”HAA!” ja syöksyin takas huoneeseeni (miksi …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Pullantuoksuinen mummola

26.10.2011, sofia

Istuskelen parvekkeella ja nautin ilta-auringon viimesistä säteistä. Lämpömittari heiluu 20 asteen paikkeilla ja auringon ansiosta parveke on muuttunu aika kuumaksi paikaksi. Parvekkeen ovi on auki ja sisältä kuuluu Suomen uutisten äänet. Mummo paistaa pullaa. Olen siis mummolassa, Espanjassa. Koulusta sattu sopivasti olemaan 5 päivää vapaata, joten päätin tulla ensimmäistä kertaa tälle talvelle mummolaan. Huomenna jo …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Olipa kerran..

17.10.2011, sofia

Kaukaisessa maassa vuorien keskellä, uskomaton valtakunta. Sitä valtakuntaa hallitsi kuningas, joka vuosittain järjesti suuressa linnassaan tanssiaiset alamaisilleen. Joka vuosi köyhä maalaisneito, Iri, haaveili pääsystä nuihin satumaisiin tanssiaisiin. Hän haaveili upeista tanssiaismekoista, komeista herrasmiehistä ja siitä hurmaavasta prinssistä, jonka hän varmasti sieltä löytäisi. Eräänä vuonna neidon toiveista tuli viimein totta, hän köyhä maalaisneito, sai kutsun linnan …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Budaa ja Pestiä valloittamassa

04.10.2011, sofia

Kouluviikko meni Bratislavan reissun jälkeen oikein mukavasti, mutta kyllähän se oli taas pakko lähteä viikonlopuksi ulkomaille. Suuntana tällä kertaa Unkari ja Budapest. Siispä, perjantaina hypättiin Lisan (from Kanada) kans junaan kohti Wieniä. Wienissä eksyttiin oikealle bussiasemalle ja tavattiin muut matkakumppanit. Meän sekalainen ryhmä koostu kolmesta espanjalaisesta, yhestä argentiinalaisesta, venäläisestä, ranskalaisesta, kanadalaisesta ja kahesta suomalaisesta. Kansainvälinen …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Leijonien jäljillä Bratislavassa

25.09.2011, sofia

Perjantaina päätin että pakko päästä viikonloppureissulle, mihin tahansa. Päätin siis lähteä Bratislavaan! Suostuttelin krapulaiset kämppikset mukaan, varasin hostellin yheksi yöksi ja sitten oltiinki jo menossa. Eka junalla Wieniin ja sieltä parin metron kautta toiselle juna-asemalle, josta tunnin junamatka Bratislavaan. Viimein ko saavuttiin kaupunkiin, niin alko oleen jo aika hämärä. Käytiin hostellilla tyhjentään turhat tavarat laukuista …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Something new everyday

22.09.2011, sofia

Nyt on takana ensimmäinen kouluviikko, ensimmäinen oikea koulupäivä ja tietenki ensimmäiset 0ikeat opiskelijabileet. Eka viikko meni oikeastaan vaan paikkoihin, ihmisiin ja kouluun tutustuessa. Ja kyllä kannatti tulla Kremsiin! Ihmiset täällä on aivan ihania ja oon saanu jo niin paljon uusia ystäviä että en pysy enää edes laskuissa mukana. Kaupunkina Krems on myös aivan ihana, niin …

Lue kokonaan

Luokittelematon

Shoppailuun löytyy aina syy

14.09.2011, sofia

Eilen alko vihdoin ja viimein se kauan odotettu koulu. Sitä ennen piti tosin käyä ostaan uuet kouluvaatteet. Se oliki aika hyvä idea näitä kesäilmoja ajatellen. Lähettiin siis maanantai aamuna, junalla kohti Wieniä. Hyvin päästiin koko poppoo perille ja nähtävyyksien pariin. Kierreltiin ympäriinsä katellen hienoja rakennuksia ja patsaita, ilman minkäänlaista aavistusta mitä ne rakennukset ja patsaat …

Lue kokonaan