Vissiin mie lupasin vähän kirjotella meän (minun ja A-K:n) Venetsian reissusta. Joten, eiku asiaan.
Simply irresistible
Keskiviikko iltana oli tarkotus lähteä yöjunalla kohti Venetsiaa, ja päätettiinki tyttöjen kans, että käydään ”viimesillä” yhillä, ennen junan lähtöä. Suunnattiin siis CP-pubiin (sitä paikkaa tulee kyllä ikävä). Siellä oltiin jo sen verran ajoissa, että kerettiin juua jopa kahet yhet. Huomattiin myös kauhuksemme A-K:n kans että mintut oli unohtunu minttukaakaosta. Miepä sitten suuntasin näppäränä tyttönä lirkuttelemaan baarimikolle, joka pääty lopulta kaatamaan meän kaakaoon, ison lorauksen 80% Strohta. Lahjaksi. Aika hyvä lirkuttelija siis oon. Kaheksan maissa lähettiin tallustaan kohti juna-asemaa ja siellä saatiin otettua ”hienot” viimeiset yhteiskuvat meistä.
Seuraavana aamuna oltiinki jo perilla uskomattomassa Venetsiassa. Siitä hypättiin Veporetton kyytiin (vesibussi) ja huristeltiin hotellia kohti. Matkan aikana kerettiin nähä vaikka mitä hienoa, kuten poliisiauto, pari pakettiautoa ja takseja (kaikki veneitä!). Sitten oltiinki jo oikealla pysäkillä ja lähettiin suunnistaan hotellia kohti. Monta siltaa ja muutamaa kapeaa kujaa myöhemmin, löydettiin perille. Jätettiin hotellille tavarat ja lähettiin eksymään.
Huokausten silta
Tehtiin heti alussa se järkevä päätös, ettei osteta karttaa ollenkaan (A-K rikko tämän päätöksen viimesenä aamuna), koska me tykätään eksyä. Eksyttiinki lopulta moooonta kertaa reissun aikana, mutta niistä myöhemmin. Heti ekana suunnattiin ensimmäiseen vastaantulevaan kahvilaan, lämmittelemään. Se oli virhe. Kahvilan tarjoilija oli erittäin tyly ja ajo meät lopulta sieltä ulos, sen jälkeen ko oltiin maksettu kahesta cappuccinosta yhteensä 7 euroa. Heti tuli ikävä Itävallan palvelua ja hintoja. A-K oliki valmis palaamaan takas sinne, ja rökittään sen miehen. Sain kuiten pidettyä sen aisoissa. Loppu päivä kierreltiinki päätömästi kaupunkia ja nähtiin jopa pari pakollista nähtävyyttäki. Päivän pelastus oli kyllä se, ko löydettiin semmonen pieni puoti, jossa vanha pappa möi ite tekemiään sinettejä. Nyt meillä on molemmilla, omin nimikirjaimin varustetut sinetit. Pääsispä pian lähetteleen kirjeitä ja sinetöimään niitä.
Vettä, vettä, vettä
Toisena päivänä päätettiin lähteä vähän kauemmas eksymään ja onnistuttiinki siinä aivan erinomasesti. Ennen eksymistä, käytiin kuiten eka Dali-museossa ja sitten syömässä sika hyvää pitsaa (paistettuja pottuja, pekonia ja savujuustoa). A-K oli aivan valmis menemään sen pitsan kanssa jopa naimisiin. Niin hyvää se siis oli. Ja myös kallista, miksi Italiassa ruoka on niiin kallista? No, ruoan jälkeen vuorossa oli se eksyminen. Käveltiin oikein luottavaisin mielin, toiselle puolelle kaupunkia ja siitä aateltiin kävellä, oikein luottavaisin mielin edelleen, takas hostellille. Ei ollukkaan niin helposti tehty. Käveltiin, muka erittäin tietäväisinä, aikamme, kunnes huomattiin että oltiin ”maailman laidalla”. Ihmisiä ei näkyny juuri missään ja iltaki alko hämärtyyn. Ja, jos ihan totta puhutaan, niin minua alko jopa vähän pelottaan. Päätettiin lähteä takasin päin ja mutkiteltua aikamme, pimeillä kujilla, löydettiin viimein ihmisiä. Seurattiin sitten sitä liikkuvaa ihmismassaa ja sisäisen kompassin avulla koitettiin suunnistaa hostellia kohti. Eihän se ollu homma, eikä mikään, koska pian oltiinki ihan tuttujen kanaalien varressa. Käveltiin kyllä eka hostellin ohi, ko pimeässä ei näyttänykkään enää tutulta. Ilta meniki sitten hostellihuoneessa, leffaa katellen ja olutta lipittäen. Ei oikein uskallettu lähteä enää seikkaileen pimeille kujille. Ties vaikka oltais tiputtu kanaaliin.
Viimesen päivän aamu alko erittäin aurinkoisesti. Ulkona oli suorastaan kuuma, ko aurinko paisto niin lämpimästi. Käveltiinki rantakatua pitkin, juna-asemalle saakka. Sitten A-K päätti ostaa kartan, että osattais illallaki kävellä sinne juna-asemalle, kantamustemme kans. Sitten oliki tarkotus suunnata takas, hostellia kohti. Eli eksyä ties kuinka monennen kerran. Meän kävely lähti oikein hyvin käyntiin, ja reittiki oli selvästi mielessä. Aikamme käveltyä, A-K päätti kuiten varmistaa kartasta, että oltiin varmasti kävelemässä oikeaan suuntaan. Suunta oli oikea ja valittiin kartan avulla oikea kujaki, mille kääntyä. Tai niin me luultiin. Käveltiin taas muutama tovi, kunnes A-K sano ”Hei, kaupungin toisella puolella on samanniminen hotelli ko tuo”. No eipä ollu. Se oli se sama hotelli, joka me oltiin nähty heti juna-aseman lähellä, eli ihan eksymisen alussa. Oltiin siis kävelty aikamoinen ympyrä. Eipä siinä, sitten ko lähettiin uuestaan käveleen hostellia kohti, niin löydettiinki Da Vinci näyttely. Se oli kyllä hieno.
Lopulta löydettiin tietenki hostellille ja saatiin raahattua tavaramme turvallisesti juna-asemalle. Ja eikun junalla kohti Itävaltaa.
Mutta nyt mulle iskee kiire, lähteä seuraavaan junaan ja alottaa piiiitkä kotimatka.
t. Eksymistä rakastava kulkuri
