Laiskuus on kummallinen juttu. Sekö kerran saa otteen, niin se sitten kans piettää kiinni. Minut se on napannu jo aikoja sitten, mutta tänään mie päätin kapinoida sitä vastaan ja olla ahkera.
Suunnitelmissa oli lähteä kaupungille ja hoidella siellä kaikkia kiireisiä ja vähemmän kiireisiä asioita. Pääsin jo niin pitkälle, että olin eteisessä, pukemassa takkia päälle. Onneksi päätin hakea takin alle vielä villapaidan, nimittäin sillä aikaa alko lumimyrsky! Yhtäkkiä taivas oli aivan täynnä lunta ja se pyöri siellä vinhaa vauhtia, joka suuntaan. Ja sehän sai meät Viian kans, aivan villiintymään.
Juostiin ympäri kämppää, ikkunasta seuraavaan, kattomaan että missä sataa parhaiten. Välissä muistettiin myös pelastaa pyykit myrskyltä ja sitten taas jatkettiin. Dean Martinin Let it snow soimaan ja bileet pystyyn.
Ollaan myös tehty suuria suunnitelmia. Heti ko tuo myrsky vähänki hellittää, niin lähetään tossut jalassa laskeen mäkeä. ”Wiiiiiii!!” -laskemaan, niinkö Viia ehotti. Eli hauskaa tulossa. Mie ehin jo kaivaa minun toppatakinki, erittäin hienosta postipaketista, mihin mie olin sen pakannu Suomeen lähettämistä varten. Onneksi en ehtiny lähettää. Oishan se noloa seissä lumisateessa, syksytakki päällä. Hellittäis vaan vähän tuo pyryttäminen, niin pääsis ehkä uloski.
On se kumma, miten lumi voi tehä niin onnelliseksi.
t. Luminen kulkuri
