Lainaa.com

Luokittelematon

Shoppailuun löytyy aina syy

14.09.2011, sofia

Eilen alko vihdoin ja viimein se kauan odotettu koulu. Sitä ennen piti tosin käyä ostaan uuet kouluvaatteet. Se oliki aika hyvä idea näitä kesäilmoja ajatellen.

Lähettiin siis maanantai aamuna, junalla kohti Wieniä. Hyvin päästiin koko poppoo perille ja nähtävyyksien pariin. Kierreltiin ympäriinsä katellen hienoja rakennuksia ja patsaita, ilman minkäänlaista aavistusta mitä ne rakennukset ja patsaat edes oli. Eikä me niitä nähtävyyksiä välttämättä edes niin paljoa oltais ihasteltu, mutta ko ne sattu olemaan matkan varrella ostoskadulle. Sinne ko viimein päästiin, niin pitihän meän kaikkien ostaa oikein urakalla uusia kouluvaatteita (pitää vaan toivoa että lämpimät ilmat pysyy). Mullekki tarttu mukaan: mekko, hame, shortsit, päälypaita ja verkkatakki. Aika hyvä shoppailupäivä oli siis.

Koska Janne oli luovuttanu meän suhteen jo puolilta päivin (ja lähteny kotia), niin mentiin shoppailun  päätteeksi juomaan sitä kuuluisaa viinii Wienissä. Siispä lähimpään kuppilaan ja viinilasit nenän eteen. Viini oli hyvää ja seura niin mukavaa että päädyttiin lopulta juomaan toisetki lasilliset. Kerrankos sitä vaan juuaan viiniä Wienissä. No, parin lasillisen jälkeen huomattiin että pienessä maistissa on oikein kiva shoppailla vähän lisää. Jessica löys itelleen uuet syksy-kengät ja A-K paidan, jossa sanojen mukaan riittää pituutta. Se syöksyki sen paidan kans niin nopeaa kassalle ettei huomannu, että siinä oli enemmänki leveyttä ko pituutta. Mutta hieno paita se kuiten oli.

Semmonen shoppailureissu meillä lopulta oli. Ja seuraavana aamuna oli oikein mukava lähteä uusilla vaatteilla kouluun.

Eka koulupäivä meni oikein hyvin, muihin vaihtareihin ja kouluun tutustuessa. Saatiin hienot koululaukut ja kansiot täynnä hyödyllisiä papereita. Tuli kyllä vähän vertailtua IMC:tä kotikouluun. IMC vei kyllä sata-nolla. Saatiin nimittäin jopa muistitikut ja avainnauhat. Kyllä meitä vaihtareita nyt hemmotellaan.

”Pakollisen” kouluosion jälkeen oli luvassa illanistujaiset paikallisessa viinitavernassa, Müllnerissä. Siellä meille kannettiin jatkuvalla syötöllä pöytään ilmasta valkoviiniä, makusiirappia ja soodaa. Saatiin leikkiä baarimikkoja ja tehä Spritzereitä ihan ite. Oltiin lopulta niin hyviä tekemään juomia, että viinipulloja tyhjeni aika tiuhaan tahtiin. Saatiin välissä myös vähän naposteltavaa ja siinä se ilta kuluki lepposasti, juoden, syöden ja uusiin ihmisiin tutustuen.

Tavernasta jatkettiin vielä Jessican ja Jannen kans muutamaan baariin, ilmasia mansikkashotteja juomaan. Loppujen lopuksi meillä oli tosi mukava ilta, joka huipentu viime hetken hikitreeniin, ko piti polkasta takas kotia se hirvittävä mäki. Oon ihan varma että se mäki vielä tappaa minut joku kaunis päivä, ku viiletän alas huono jarrusella maastopyörän tekeleelläni. Toivottavasti ei kuitenkaan.

Huomenna taas aikasin kouluun, joten Gute Nacht Alles!

t. Viinijuopoksi ryhtynyt kulkuri


Yksi vastaus

  1. tiina sanoo:

    Jeeee <3 (YHDYSSANAT!! :D)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *