Voi, ko oli taas kiva joulu. Eka iltana saavuin yksin bussilla Budapestiin, osasin hienosti hypätä oikeaan metroon ja jäähä oikealla pysäkillä pois. Mutta sitten meinas mennä sormi suuhun. Ei ollu mitään aavistustakaan, missä päin ja kuinka kaukana se hotelli on (ois vissiin kannattanu ottaa selville muutaki ko vaan se nimi). Onneksi kuiten näin, aikani pyörittyä …
HYVÄÄ JOULUA!! Syökää ittenne pulskiksi. Lahjokaa toisenne onnellisiksi. Ja ennen kaikkea, viettäkää ihanaa joulua! t. Kulkuri
Joululoma alko eilen, vihdoinki! Ollaanki täällä tyttöjen kans otettu rennosti ja odoteltu joulun saapumista. Eilen koottiin Jessican tuhannen palan palapeliä ja seisottiin käsillään/päällään. Huomenna sitten joulun viettoon Budapestiin. t. Kulkuri
Mie oon aina rakastanu joululahjojen ostamista ja tekemistä. Se on ihanaa, ku jo marraskuussa saa alkaa metsästämään täydellistä joululahjaa. Silloin saa aina käyttää mielikuvitusta ja se onnistumisen hetki, ku löytää jollekki täydellisen lahjan, siitä ei voi ilo suuremmaksi muuttua. Kaikista kamalinta hyvien lahjojen antamisessa on se odottaminen. Pitäis muka malttaa odottaa jouluaattoon asti että pääsee …
Joulu on yhdessäolon aikaa. Silloin ihmiset palaa maailmalta koteihinsa ja viettää ihan rauhassa aikaa läheistensä kanssa. Silloin nautitaan yhdessäolosta ja luodaan uusia muistoja, lämmittämään mieltä tulevan talven pakkasissa. Jouluna on ihanaa myös se, että kaikki lapsuuden- ja nuoruudentoverit palaa viettämään joulua samalle paikkakunnalle, eikä kellään ole kiire mihinkään. Vihamielisyydet häviää ja kaikki on ystäviä keskenään. …
Tänään aamulla kävin nopeasti pyöräyttämässä project managementin kokeen ja ihan hyvä kutina siitä jäi. Se kutina saattaa myös johtua sukkahousuista, jotka jouduin tänään laittaan jalkaan, ensimmäistä kertaa farkkujen alle. Anyways, nyt pitäis vielä jaksaa lukea illalla olevaan meeting industry managementin (eikös vaan kuulostakki mielenkiitoselta? Zzz.. ) tenttiin ja sitten se ois ohi tältä vuodelta! Koulu …
Ei oo olemassa parempaa joulunodotusruokaa, ku joulutortut. Joulutorttujen tekemisen virallinen aloituspäivä on ensimmäisenä adventtina, mutta mie alotan joulutorttujen tekemisen yleensä jo marraskuun puolella. Se on ihana tunne ku joka kerta joulutorttuja tehdessä tuntee olevansa askeleen lähempänä joulua, ja uusia kiloja. Joulutortut on yleensä helpoin tehä valmistaikinasta, ja niistä tulee ihan hyvän makusiaki siitä. Joskus yläasteella …
Joulukortti on minun mielestä yks ihanimmista tavoista toivottaa ihmisille hyvää joulua. Se on vaan niin perinteinen, eikä lähellekkään niin kylmä ko tekstiviesti. Tuntuu että ihmiset ois vähentäny joulukorttien lähettelyä, yheksänkyt-lukuun verrattuna. Silloin ko mie olin ala-asteella, niin joulukuun puolessa välissä jo alko tuleen joulukortteja ja niitä tuli yleensä monta korttia päivässä. Kaikki kaukasimmat sukulaisetki lähetti …
Jos jokainen ihminen maailmassa uskois Joulupukkiin, olis maailma huomattavasti parempi paikka. Mutta aina on olemassa joku, joka rikkoo sinun lumouksen Joulupukin olemassaolosta. Mulla sen teki rakas pikkuveljeni Aapo. Pienenä me ruukattiin viettää joulut aina mummolassa. Joulupukki tuli yleensä aina sillä aikaa ko pappa oli ruokanokosilla. Minusta se oli ihan uskottavaa ja mulla harmittiki aikalailla papan …
On kaunis joulukuinen aamu Korvatunturilla. Joukko tonttu-ukkoja, enkeleitä ja muita jouluisia olentoja odottaa kärsimättömästi aamupuuroa, suuren pyödän ääressä, vastaleivottuja pipareita mutustellen. Joulumuori hämmentää viimeiset kerrat riisipuuroa ja huutaa kärsimättömät odottelijat jonoon. Pian jokaisen tontun, enkelin ja olennon edessä, odottaa höyryävä lautasellinen tuoretta riisipuuroa. Taustalla soi kokoelma rakastetuimpia joululauluja ja huoneen nurkassa nököttää suuri kuusi, aivan …
Nyt, ko oon tullu (viime luukkuja katellen) laiskalle päälle, niin voisin sillä päällä jatkaakki. Eli taas ois luvassa muutama kuva. Tällä kertaa kuvat on erilaisista jouluvaloista ja koristeista. t. Laiskistunut kulkuri
Käytiin A-K:n kans viime viikonloppuna eläintarhassa ja nyt aattelin näyttää teille vähän kuvia sieltä. t. Kulkuri
Joulun taikaa lisää aina se, jos malttaa askarrella ittensä ja muitten iloksi, hienon piparkakkutalon. Ajattelinki tässä kirjottaa teille hyvin kuvitetun ohjeen, onnistuneen piparkakkutalon rakentamiseen. 1. Suunnittele ja piirrä itsellesi talon, linnan, tornin tai minkä tahansa rakennuksen kaavat. Mieluiten sellaisen, minkä uskot pystyväsi rakentamaan. Liian suuruudenhullu ei kannata olla. 2. Kaulitse piparitaikina ja leikkaa siitä kaavojesi …