Taas on tullu naurettua enemmän ko pitkiin aikoihin. Ja siitä on kyllä ihan kiittäminen Emmaa. Kysyinki Emmalta jossain vaiheessa, että miksi meillä on aina niin hauskaa? -Minkälainen meän ystävyys olis, jos me aina vaan itkettäis? Kuulu vastaus.
Ja ei me kyllä itketty viimesen viikon aikana!
Kaikki ilo alko heti Emman saavuttua. Eka ilta vietettiin kotosasti Jessican tykönä, hyvästä ruoasta ja glühweinista nauttien. Seuraavana päivänä suunnattiin vähän kaupunki-kierrokselle ja näytinki Emmalle kaikki Kremsin tärkeimmät nähtävyydet (huikeat kolme nähtävyyttä). Emma alko myös pikku hiljaa ymmärtään meän mäen kamaluutta.
Sitten tuli uusi vuosi. Se meniki aivan mahtavissa merkeissä (vaikka kaikki vähän ihmetteliki, että miksi me vietetään sitä Kremsissä). Ruoka (jonka mie loihdin päivän mittaan; pottusalaattia, lohkopottuja, nakkeja, sooseja ja jälkkäriksi.. salmarihyytelökakku!), meininki ja ennenkaikkea seura, oli uskomattoman hyvää. Meillä oli jo kotona niin hauskaa, että harkittiin hetken aikaa sinne jäämistä. Onneksi päätettiin lopulta tilata taksi ja suunnata kaupunkiin, tytöthän sai nimittäin pöllittyä taksista ittelleen oikein nätit ruusut. Vuojen vaihteen jälkeen eksyttiin viimeine baariinki ja kyseessähän oli tietenki, erittäin tutuksi tullu irkku baari. Baarihan oli lähes tyhjä, mutta eihän se meän menoa haitannu!
Ja meillä kaikilla oli NIIIIN mukavaa!!
Pari päivää uuen vuojen jälkeen, suunnattiin Emman kans Wieniin shoppaileen ja katteleen vähän nähtävyyksiä. Shoppaillessa tuli sitten tuhlattua sekä omat että varastetut rahat, mutta kerrankos sitä. Shoppailun jälkeen käytiin vähän ihastelemassa Sissin linnaa ja puutarhaa (miksei me muka voitais joku päivä omistaa samanlaisia?) ja saatiin taas aikaseksi muutamat naurut. Sovittiin myös, että mennään sinne takas dementoituneina (Emma aiko olla dementoitunu, mie en) mummoina ja sitten mie voin jättää Emman sinne pyörätuolissa, suihkulähteen taakse ikuisiksi ajoiksi.
Emman viimesenä, kokonaisena lomapäivänä, saatin heti aamusta nauttia täydellisestä kevätsäästä (kuka muka mitään talvea kaipaa, ko voidaan heti syksystä hypätä kevääseen). Aamu alkoki suurin suunnitelmin. Päätettiin nimittäin lähteä kaukaisella kukkulalla nököttävää luostaria kattomaan. Suunnitelma kusi kyllä jo ihan alusta alkaen. Bussissa matkalla luostarille, kuski myhäili ja katto meitä säälivästi, ihan ko se ois tienny jotain mitä me ei. Ja niin se tiesiki, nimittäin sen, että se luostari on maaliskuuhun asti kiinni ja että seuraava bussi menee 5 tunnin päästä.
Eipä siinä. Kierreltiin sitten luostaria ympäri ja päästiin sentään sisäpihallekki kierteleen. Komiat maisemat sieltä oli, eikä ne rakennukset näyttäny mitenkään pöllömmiltä ulkoapäin. Kaikeksi onneksi, siinä vieressä oli myös erittäin hieno leikkikenttä, jossa me aikamme riehuttiinki. Lopulta päätettiin lähteä polkua pitkin alas, kohti juna-asemaa, josta päästäis helposti junalla kotiin. Katottiin kartasta oikea suunta (tai niin me luultiin) ja lähettiin käveleen. Aikamme käveltiin sitä ”polkua” ja mie painatin ensimmäisenä menemään. Lopulta se polku jatku vaan vuorenrinnettä ylöspäin ja näytti siltä että se loppuu. Siinä vaiheessa mie sanoin tytöille, ettei se taida olla ihan oikea polku ja tytöt katto minua semmosilla ilmeillä että ne on tienny sen jo vähän aikaa. Palattiin sitten näppärästi takas alkupaikkaan ja alettiin uuestaan tutkimaan karttaa. Kysyin lopulta neuvoa paikallisilta (saksaksi tietenki) ja vihdoin ja viimein osattiin kotiin!
Illalla käytiin sitten, eksymisen kunniaksi, oikein hienosti syömässä ja sen jälkeen vielä viinilasillisilla. Oli kyllä pitkä ja erikoinen päivä. Mutta taas meillä oli hauskaa, joten sehän se on pääasia.
t. Hullu kulkuri
