Formula 1 VPN-Suomi

Luokittelematon

Hei kaikki!

02.08.2011, sofia

Nyt se sitten lähtee, nimittäin minun Blogi ura käyntiin. Viime Balin reissulla olin yksinkertasesti niin laiska etten millään saanu aikaseksi lausettakaan tekstiä, tunnukset sentään sain luotua. Eikähän mulla silloin ollu ko kolme kuukautta aikaa. Mutta nyt lupasin Tiinalle, että taltioin kaiken jännittävän minun tulevasta Itävallan vaihdosta tähän blogiin ja ajattelin vähän harjotella meän kolmen viikon Bali reissun aikana.

Ollaan siis Tiinan kans viien päivän päästä lähössä Balille pienelle rantalomalle. Hehkutin viime reissun jälkeen kyseistä paikkaa niin, että pakkohan Tiinan oli sinne päästä ja miehän olen mitä oivallisin matkakumppani kolmen kuukauden vankalla Bali kokemuksella. Jännittää kyllä ihan pirusti paluu tuttuihin maisemiin ja tuttujen ihmisten keskelle. Onkohan kaikki niinkö mie ne jätin puoli vuotta sitten?

Innolla ens viikkoa odotellen,
Rinkan pakkaamista suunnitteleva kulkuri


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *