Vihdoin ja viimein Tiina on parantunu suuresta Bali-bellysta, eli ns. mahataudista ja ollaan paasty asiaan, eli kierteleen nahtavyyksia. Koska kaikki mean edelliset lankkari kaverit (eli poijjat) on lahteny kotia tai jatkanu matkaa, niin mean piti keksia jotain tekemista ihan ite. Paatettiin siis hankkia auto ja kuski, ja lahtea vahan kierteleen.
Eka suunnattiin n. puolen tunnin matkan paahan (45 min. pienessa ruuhkassa) Padang Padang -rannalle aurinkoa ja kuvatuksia ottamaan. Matkalla sain naytettya Tiinalle myos vahan minun entista naapurustoa ja ehka se nyt vahan paremmin kasittaa miksi mie rakastan tata paikkaa. Rannalla mie paasin uimaan ihaniin muistoihin (kiitos Pikku-Laura) ja lempeisiin aaltoihin. Tiina karventeli silla aikaa aika lahjakkaasti itteaan.
Padang Padangilta suunnattiin puheliaan kuskimme seurassa Uluwatun temppelia kohti. Siella sitten kierreltiin aikamme ja koitettiin vaistella ninja-apinoita. KUNNES… Tiina oli ottamassa kuvia ja mie oottelin syrjemmalla erittain viattoman ja suojaamattoman nakosena. Ja silloinhan se riivatun apina paatti iskea, nimittain suoraan minun sandaaleihin. Sehan oli tietenki erityisen ninja-apina ja sain aikani taistella etten joutuis loppu lomaa viettaan yhella sandaalilla. Mutta voitin. Lopput temppelin kiertelysta meniki seuraavanlaisesti: Tiina liimas nokkansa kameraan ja otti kuvia kaikesta elavasta ja elottomasta, mie vaistelin ninja-apinoita kuudennen aistini avulla satkynukkea muistuttaen.
Illalla paatettiin syya sitten ittemme ahkyyn uskomattoman hyvassa intialaisessa. Ollaan siis vietetty mita mainioin paiva ja kohta pitaiski paassa nukkumaan, ko huomenna suunnataan aamulla aikasin Gileja kohti. En malta odottaa!
t: Maha taynna ja rauha maassa -kulkuri
ps. Tiinan vinkki koti-ikavaan: aina ko nakee yksinaisen ihmisen, pitaa ajatella etta sillaki on koti-ikava, niin johan helpottaa.
pps. Tanssijalkaa vipattaa ihan pirusti
